Hallituksen kokous 16.3.2025

Yhdistyksen hallituksen kokouksessa 16.3.2025 on käsitelty mm. seuraavia asioita:

Jäsenasiat

Yhdistyksessä on tällä hetkellä 444 jäsentä. Kokouksen aikana todettiin, että neljä uutta jäsentä on liittynyt yhdistykseen.

Ruohonleikkurit

4 uutta ruohonleikkuria on saatu alueelle, joista yksi sijoittuu vuoristoalueelle ja loput "alas".

Isäntäkoulutus

Kassa- ja isäntäkoulutuksia järjestetään kevään aikana kaksi saman sisältöistä koulutusta, 12.4. ja 10.5. klo 13.00 - 15.00. Kustakin vaunukunnasta velvoitetaan osallistumaan vähintään yksi henkilö jompaan kumpaan ajankohtaan.

Leikkipaikan kunnostus

Leikkipaikalle toimitetaan turvahiekkaa ja tavallista hiekkaa ennen kevättalkoita.

Ajosilta "kakkosparkkipaikalle"

Silta on taas paikoillaan, mutta ei ole ajokelpoinen vielä.

Vuoristoalueen wc-säiliön vaihto

Vuotava säiliö on saatu vaihdettua ja vielä tehdään hiukan viimeistelytöitä. Hallitus kiittää projektiin osallistuneita!

Vankkurisalin alueella esiintyvä hajuhaitta

Hajuhaitan syytä selvitellään edelleen.

 

Kokousnuija